Retki Erakonsaareen

Tule mukaan kesäiselle risteilylle kuuntelemaan mielenkiintoisia
tarinoita Päijänteen erakosta. Lähdemme risteilyaluksella Padasjoen satamasta, Laivarannantie 41 klo 12.00.

Pääset kokemaan menneen ajan aidon tunnelman ja miettimään minkälaista
on ollut elämä saarella 1930-luvulta 1970-luvulle. Saarella Pylväläinen
kehitti kalastavan vieheen ja opetti Lauri Rapalaa tekemään vaappuja.
Tämän johdosta Rapalasta kehittyi monikansallinen ja innovatiivinen
alansa yksi tunnetuimmista yrityksistä. Risteilyn opas Markku tunsi
Lauri Rapalan henkilökohtaisesti ja osaa kertoa aidosti myös Rapalan
historiasta.

Päijänne on suomen toiseksi suurin järvi, kaunis ja juotavan puhdas.
Risteilyn aikana näet, kuinka vastaranta katoaa horisonttiin.
Risteilyaluksella on rento tunnelma ja usein matkailijat juttelevat
keskenään. Risteilyn aikana paikallinen opas Markku kertoo
mielenkiintoisia tarinoita ja yksityiskohtia ympäröivästä luonnosta ja
historiasta. Voit kysyä oppaalta mielenkiintosi mukaan niin
kalastuksesta, metsästyksestä kuin alueen paikallishistoriasta.

Risteilyn aikana opit kapteenin kuulutuksista yleistä tietoa
Päijänteestä. Matkalla vieraita viihdyttää myös portugalinpodengo
laivakoira Riki, joka on kaikkien kaveri. Riki on kiltti ja
hellyydenkipeä koirakaveri, joka rakastaa rapsutuksia.

Risteily huipentuu keskellä Päijännettä olevaan Koreakoivun saareen.
Kuljet saarella metsän lävitse kivistä polkua erakon mökille. Kuulet
Markku Lepistön kertomana saaressa asuneen erakon elämäntarinan.

Erakon hirsimökin edustalla kuulet hänen elämästään, miehestä, joka
lähti kotoaan maailmalle 10 vuoden ikäisenä, koki seikkailuja
matkoillaan, rauhoittui pieneen saareen.

Koe risteilyllä Lauri Rapalan vieheitä tekemään opettaneen erakon
uskomaton elämäntarina. Mieti pienessä mökissä Päijänteen
kansallispuistossa mikä elämässä on tärkeää erakon elämästä kirjan
kirjoittaneen eräopas Markku Lepistön tarinoita kuunnellessa. Yksi
erikoisuus saaressa myös kolmen kunnan rajapyykki.

Matkalla saareen nautit paikallisista ruoka-aineista tehtyä herkullista
Päijänteenkalakeittoa tai kasviskeittoa (ennakkovarauksella!) ja juot kahvit laivakokin oman puutarhan marja- tai hedelmäleivonnaisten kera. Laivalla on kaikin oikeuksin
varustettu kahvila. Risteilyllä voit ostaa Toivo Pylväläinen Päijänteen
erakko kirjaa kirjailijan signeeraamana sekä paikallisia matkamuistoja.
Aikuiset 60 €, 6–12-vuotiaat lapset 30 €, alle 6- ja yli 100-vuotiaat
ilmaiseksi. Ruokailu sisältyy hintoihin. Retken kesto n. 3,5 tuntia.

Huom! Pakollinen ennakkovaraus numeroon 040 50 555 60. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 2 päivää ennen lähtöä, retken toteutuminen edellyttää vähintään 15 matkustajaa. Rantautumisessa tuulivaraus.

Teemme retkiä saareen myös tilauksesta haluamanne aikataulun mukaan, minimi veloitus 900€, sis. 15 hlö, lisähenkilöt 60€.

Muita tapahtumia

Avoimet ovet ja luento kotiseututalolla

-

Kotiseututalo, Koulukuja 2

14.10.2024

Luento sukukirjasta

17:00 - 19:30

Kotiseututalo, Koulukuja 2

21.10.2024 - 26.10.2024

Hyvinvointipalveluiden syyslomaohjelmaa

21.10.2024 - 26.10.2024

13.11.2024

Lukupiiri kirjastossa

17:00 - 18:30

Padasjoen kirjasto, Vaahteratie 4

Katso kaikki tapahtumat

Siirry takaisin sivun alkuun