Nuorten yrittäjyys ja talous NYT ja Vuosi yrittäjänä -ohjelma (lukio)

Yrittäjyyskasvatuksen toteuttamisessa ja opetuksen tukena koulussamme on käytössä useita toiminnallisia Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin ohjelmia. NYT-toiminnan tarkoituksena on työelämätaitojen, taloudenhallinnan, yrittäjämäisen asenteen ja yrittäjämäisten toimintatapojen oppiminen sekä nuorten yritteliäisyyden vahvistaminen. Eri kouluasteiden ohjelmat ovat sisällöiltään opetussuunnitelmien mukaisia, tukevat ilmiöpohjaisuutta ja kannustavat tekemällä oppimiseen.

Vuodesta 2009 alkaen lukiossa on toiminut NYT Vuosi yrittäjänä -ohjelma. Ohjelmassa nuoret ideoivat ja perustavat yksin tai ryhmässä lukuvuoden ajaksi oikealla rahalla toimivia NYT-yrityksiä. Liikeidea voi perustua tuotteeseen tai palveluun.

Oman NYT-yrityksen pyörittämisen ohella nuorilla yrittäjillä on mahdollisuus osallistua lukuvuoden aikana erilaisiin kilpailuihin esimerkiksi liikeideallaan, verkkosivuillaan tai mainoksellaan. Tämän lisäksi ohjelmassa mukana olevat opiskelijat voivat osallistua alueelliseen NYT Uskalla yrittää -yrittäjyystapahtumaan, jossa he saavat arvokasta myyntikokemusta messuilla ja kilpailussa. Parhaat yritykset pääsevät edustamaan Kanta- ja Päijät-Hämettä valtakunnalliseen NYT Uskalla yrittää -finaaliin Helsinkiin.

Lisätietoja: yrittäjyyskasvatuksen vastuuopettaja ja YES Päijät-Hämeen alueyhteyshenkilö
Marja-Riitta Tikkala (+358 44 7202 077), marja-riitta.tikkala@edu.padasjoki.fi

Siirry takaisin sivun alkuun