Padasjoen kunnan elinvoimakysely oli vastattavissa 3.7.-4.8.2026 sähköisesti ja paperisena kirjastolla. Kyselyyn saatiin 111 vastausta.
Vastaajista suurin osa oli kuntalaisia, mutta myös vapaa-ajanasukkaat vastasivat kyselyyn aktiivisesti. Vastaajista 93,7 prosenttia oli yli 18-vuotiaita ja 6,3 prosenttia alle 18-vuotiaita.
Tuloksista käy ilmi, että Padasjoen vahvuudet tunnetaan hyvin. Kyselyssä pyydettiin valitsemaan kolme tekijää, jotka tekevät Padasjoesta houkuttelevan. Vastaajien mielestä ylivoimaisesti tärkein vetovoimatekijä on luonto ja vesistöt. Toiseksi tärkeimpänä tekijänä korostuivat hyvä arki ja elämänlaatu ja kolmantena sijainti ja saavutettavuus.
Kyselyn perusteella Padasjoen elinvoiman kehittämisen haasteena ei ole vahvuuksien puute, vaan niiden rohkeampi hyödyntäminen ja näkyväksi tekeminen.
Padasjoki on onnistunut parhaiten siinä, että se ei ole lähtenyt kilpailemaan väärillä asioilla. Sen vahvuudet ovat: luonto, Päijänne, yhteisöllisyys, turvallinen arki, vapaa-ajanasukkaat ja pieni mittakaava. Nyt tärkein kysymys on: miten nämä onnistumiset muutetaan euroiksi, uusiksi asukkaiksi, työpaikoiksi ja palveluiden säilymiseksi?
– Elinvoimakyselyn vastaaja
Padasjoen elinvoiman kehittämisestä kysyttäessä vastaajat korostivat erityisesti vaihtoehtoja:
- markkinointi ja näkyvyys
- keskustan ja Taulun alueen elävöittäminen
- yritykset ja työpaikat
- matkailun kehittäminen
- vapaa-ajanasukkaiden parempi hyödyntäminen
Elinvoimakyselyyn saatiin myös paljon avoimia vastauksia siitä, kuinka vastaajat näkevät elinvoiman, vetovoiman ja pitovoiman kunnassa kehittyvän ja mitä asioita voitaisiin tehdä vielä paremmin. Vastauksia hyödynnetään kunnan elinvoimaohjelman käytännön toimenpiteiden suunnittelussa.
Kyselyn vastaajien kesken arvotaan Padasjoki-tuotteita. Voittajiin ollaan yhteydessä puhelimitse viikolla 33.
Kiitos vastauksista!
Lisätietoja:
Tarja Veijalainen
Elinvoiman hankekoordinaattori
Padasjoen kunta
+358 44 720 2085
tarja.veijalainen@padasjoki.fi