Padasjoen tekninen lautakunta kokoontui tiistaina 21.4.2026 käsittelemään kunnan kiinteistöihin, infraan ja investointeihin liittyviä ajankohtaisia asioita.
Kokouksessa käytiin läpi teknisen toimen taloustilannetta. Maaliskuun lopussa toimintakulut olivat 26,5 % ja toimintakate 40,9 %, mikä kertoo menojen painottumisesta alkuvuoteen. Erityisesti lämmityskustannuksia seurattiin, ja lisäksi esiin nousi ennakoimattomia kuluja muun muassa sisäilman puhdistuslaitteiden vuokrauksesta kunnan kiinteistöihin.
Lautakunnassa käsiteltiin suon ennallistamishanketta Metsä-Heikkilän ja Hongiston alueilla. Ennallistaminen tarkoittaa käytännössä ojien tukkimista ja alueen palauttamista luonnontilaisemmaksi, ja hanke liittyy kunnan ilmasto-ohjelmaan.
Yksityisteiden avustusten käsittelyyn liittyen esillä oli palvelusopimus Suomen Tieverkko Oy:n kanssa. Taustalla on suuri hakemusmäärä ja käsittelyn työläys, ja esillä ollut ratkaisu siirtäisi hakemisen ja käsittelyn sähköiseen järjestelmään.
Kokouksessa käsiteltiin myös katuvalaistuksen uudistamista. Esillä oli vaihtoehto toteuttaa led-katuvalaistus vuokramallilla, jolla pyrittäisiin pienentämään energiakustannuksia ja vähentämään korjausvelkaa ilman suurta kertaluonteista investointia.
Kiinteistöstrategian toteutukseen liittyen käsiteltiin niin sanotun Pikku Majavan eli entisen lääkärin asunnon/päiväkodin myyntiä sekä huonokuntoisten rakennusten purkamista, johon liittyy lisämäärärahan tarve.
Lisäksi esillä oli Arrakosken vesihuollon saneeraus, jossa on tarkoitus uusia huonokuntoista vesijohtoa aiempien vuotojen vuoksi.
Kokouksen esityslista luettavissa osoitteesta: https://padasjoki.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Tekninenlautakunta/Kokous_2142026
Pöytäkirja julkaistu osoitteessa: https://padasjoki.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Tekninenlautakunta