Kunnanvaltuuston kokous ma 16.3.

17.3.2026

Kunnanvaltuuston kokouksessa ma 16.3. käsiteltiin kunnanhallituksen esitystä Padasjoen Polku -hankkeen etenemisestä. Suunnitelmassa kunnan palvelut järjestettäisiin ns. kahden katon mallin mukaisesti Kullasvuoren ja Pappilanmäen alueille. Kullasvuoren nykyisiä rakennuksia hyödynnettäisiin jatkossa varhaiskasvatuksen ja hallinnon tiloina. Samalla nykyisistä Kuntalan, Majavan sekä muista varhaiskasvatuksen käytössä olevista tiloista luovuttaisiin. Suunnitelmaan kuuluu myös Pappilanmäen koulurakennuksen purkaminen sekä nykyisten tilojen kunnostamisen minimointi. Pappilanmäelle rakennettaisiin uusi rakennus, johon sijoittuisivat yhtenäiskoulu ja lukio sekä koulun liikuntatilat.

Padasjoen Polku -hankkeesta äänestettiin ensin valtuutettujen Sauli Kivisen ja Mira Vilkmanin päätösehdotusten välillä. Kivisen ehdotuksessa koulujen ja varhaiskasvatuksen toteutus jatkettaisiin nykyisissä toimitiloissa ja nykyisiä toimitiloja kunnostettaisiin. Vilkman esitti, että Pappilanmäen koulun matala osa purettaisiin, jonka tilalle rakennettaisiin uudet tilat ylä- ja ala-asteelle, sekä lukiolle. Vilkmanin esityksessä varhaiskasvatus siirtyisi Kullasvuoren koulun tiloihin. Kivisen päätösehdotus hävisi Vilkmanin ehdotukselle äänin 15–6. Tämän jälkeen äänestettiin valtuutettu Janne Luukon puoltaman kunnanhallituksen pohjaesityksen ja valtuutettu Mira Vilkmanin ehdotuksen välillä. Janne Luukon puoltama kunnanhallituksen päätösehdotus voitti äänin 13-3 (5 tyhjää ääntä).

Lisäksi kokouksessa käsiteltiin luottamustoimesta eroamiseen liittyvää asiaa, jossa taustalla oli luottamushenkilön paikkakunnalta muutto.

Valtuutettu Mira Vilkman jätti valtuustoaloitteen koskien kunnan työntekijöiden elvytystaitojen kouluttamista valmisteltavaksi.

Valtuusto poisti asialistalta Kuntalan käytöstä poistetun osan tulevaisuutta koskevan pykälän.

Kokouksen striimaustallenne katsottavissa seuraavat 14 päivää osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=lScKGt1RXNE

Kokouksen esityslista luettavissa osoitteesta: https://padasjoki.cloudnc.fi/…/Kunnanvaltuus…/Kokous_1632026

Pöytäkirja julkaistaan tarkastamisen jälkeen: https://padasjoki.cloudnc.fi/…/Toimielimet/Kunnanvaltuusto

Siirry takaisin sivun alkuun