Toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tarvitaan kaikilla
tasoilla, jotta ilmaston lämpeneminen saadaan pidettyä alle 1,5 asteen.
Päijät-Hämeen liitto, Hartola, Heinola, Hollola, Lahti, Orimattila ja
Padasjoki etsivät perheitä, jotka haluavat kokeilla 1,5 asteen
elämäntapaa. Kolmen kuukauden kokeilujakson aikana kotitalouksille
tarjotaan tietoa nykyisestä hiilijalanjäljestä sekä neuvoja ja
vertaistukea sen pienentämiseen. Hiilijalanjälkeen voi vaikuttaa esim.
energiaratkaisuilla, ruokavalinnoilla sekä kestävää liikkumista
suosimalla. Perhe voi olla yksi-, kaksi- tai monihenkinen ja asua
kaupungissa tai maaseudulla.
Kokeilu on osa ympäristöministeriön tukemaa 1,5 asteen kunta
-hanketta. Kestävän elämäntavan kokeilun avulla kerätään samalla tietoa
siitä, miten hyvin kunnat ja kaupungit tällä hetkellä mahdollistavat
kestävän elämäntavan. Hankkeessa myös haastetaan osallistuvien kuntien
johto ja kunnanvaltuustot julkiseen elämäntapatestiin. Hanke käynnistää
seudullisen yhteistyön EU:n ympäristöpääkaupunki 2021 vuoden
toteutuksessa houkuttelemalla erilaisia asukasryhmiä mukaan
vähähiilisten elämäntapojen kokeiluun.
Haku kokeiluun on avoinna 19.8-8.9.2019 ja kokeilujakso ajoittuu
marras-tammikuulle. Kotitalouksia voidaan ottaa kokeiluun rajoitettu
määrä ja tavoitteena on löytää mahdollisimman eri tyyppisiä perheitä.
Kotitalouksien lisäksi hankkeeseen toivotaan mukaan yrityksiä, jotka
tarjoavat kestäviä ratkaisuja esim. asumiseen, liikkumiseen tai
kuluttamiseen. Yritykset voivat ilmoittautua mukaan ottamalla yhteyttä
Päijät-Hämeen liittoon.
Hae mukaan kotitalouksien kokeiluun osoitteessa: https://my.surveypal.com/1-5-astetta–kokeiluun-ilmoittautuminen
Lisätietoja:
Maarit Virtanen, Ilmastoasiantuntija, p. 044 077 3272, maarit.virtanen@paijat-hame.fi