Siirry sisältöön

Uimahalli Jokihelmi

uimahalli.jpg

Uimahalli Jokihelmi on kodikas kylpylämäinen uimahalli, jossa on kolme allasta. 
 
Pääaltaassa on 4 x 16.67 metrin radat, joista 2 on varattu ensisijaisesti uimareille, 2 muuta vesijuoksijoille ja muuhun vesiliikuntaan. Lisäksi hallissa on  n. +30 asteinen, 5m x 12m terapia-allas hierontapisteineen sekä mutterinmallinen lastenallas liukumäellä, pienille lapsille polskuteltavaksi.

Hallin ehdoton erikoisuus, takka,  terapia-altaan vieressä, on käytettävissä tilaus-uinneilla ja toisinaan talvikaudella siitä nautitaan myös yleisövuorolla. 
 
Jokihelmessä on tarjolla ohjattuja vesiliikuntaryhmiä, vauvauintia ja eritasoisia uimakouluja.

Koululiikuntaan kuuluvaa uimaopetusta saavat hallissamme oman kunnan koululaisten lisäksi naapurikuntien oppilaat. 

Kuntosali

Uimahallin yhteydessä sijaitseva kuntosali on avoinna uimahallin aukioloaikoina kertamaksulla sekä avainkortilla myös muina aikoina. Kuntosali on käytettävissä avainkortilla myös uimahallin kesätauolla. 

Kuntosalilta löytyy kattava valikoima laitteita sekä myös vapaita painoja voimaharjoitteluun. Erillisestä lämmittelytilasta löytyy lisäksi juoksumatto, crosstraineri sekä soutulaite. Kuntosalin yhteydessä on erilliset pukuhuoneet sekä wc/suihkutilat naisille ja miehille. 

Uimahalli ja kuntosali suljettu koronatilanteen vuoksi.

Tarjoamme Padasjoen vakinaisille asukkaille tilausuinteja hintaan 15 € + normaalit uintimaksut. 
Padasjokelaisille kuntoutusta tarvitseville terapia-aikoja 7 € hintaan.
Tilausuinnille voi tulla oman perheen ja niiden läheisten kanssa, joiden kanssa muutenkin on päivittäin tekemisissä.

Hinnat sisältävät aina yhden pukuhuoneen, saunan ja tunnin allasajan.
Allasajat alkavat tasatunnein, pesulle voi tulla n. 10–15 min ennen omaa vuoroa. Vuoron jälkeen on puolituntia aikaa saunoa, peseytyä ja pukeutua.

Noudatamme pääsääntöisesti seuraavia aikatauluja:
Terapia-ajat ensisijaisesti ti ja to -aamuisin klo 7–10 välisinä aikoina 
Ikäihmisten uinnit arkisin klo 12–15 välisinä aikoina
Perheiden/ työikäisten uinnit arkisin klo 15–19. 
Sunnuntait klo 12–19 on varattu lapsiperheille.

Ajanvaraukset arkisin klo 11–16 välillä
 p. 0400 416 186, tai kirsi.rantala@padasjoki.fi
 
Aukioloajat

Uimahalli suljettuna toistaiseksi koronatilanteen vuoksi.

Avoinna:

Maanantai 14:00 - 20:00
Tiistai

06:30 - 10:00,
14:00 - 19:30

Keskiviikko 14:00 - 18:00
Torstai 06:30 - 10:00, 
14:00 - 19:30
Perjantai 14:00 - 18:00
Sunnuntai 14:00 - 18:00

 

Käyntiosoite:
Tammitie 7, Padasjoki

Tiedostot
Nimi Lisätty
Hinnasto.pdf (134,7 kB) 15.1.2016 20:06
uimahalli facebookissa
 
Uimahalli / Kahvio
+358 44 720 2053
Uimahalli / Valvomo
+358 44 720 2052
Kirsi Rantala
kirsi.rantala[at]padasjoki.fi
Postiosoite

Padasjoen kunta
PL35
17501 PADASJOKI

Käyntiosoite

Kellosalmentie 20
17500 PADASJOKI

Ota yhteyttä

Puhelinvaihde 
03 552 911 (arkisin 9-15)

etunimi.sukunimi[at]padasjoki.fi
kirjaamo[at]padasjoki.fi
palaute[at]padasjoki.fi
info[at]padasjoki.fi