Terveysliikunta

Matalan kynnyksen liikuntaryhmiä ja maksutonta liikuntaneuvontaa

Liikunnanohjaajalla on omat ryhmänsä työikäisille, ikäihmisille, kuntoutujille ja pitkäaikaissairaille, sekä kehitysvammaisille. 

Kuntosalin päiväryhmissä harjoitellaan omaan tahtiin liikunnanohjaajan opastuksella. Yhdessä aloitetaan pienellä alkuverryttelyllä ja harjoitus lopetetaan venyttelytuokioon. Maanantain ja keskiviikon ryhmistä pääsee kätevästi siirtymaan suoraan uimahallin puolelle, vesijumpan pariin. 

Tuolijumpparyhmässä liikkuvat yhdessä erikuntoiset liikkujat. Liikkeet tehdään pääosin tuolilla istuen tai tuolia tukena ja apuna käyttäen, mutta myös muita välineitä: kuminauhoja, käsipainoja jne. hyödyntäen. 

Tehojumpassa aktiivisemmatkin liikkujat saavat hien otsalleen. Kehonpainoharjoittelu, kahvakuulailu ja muu reippaampi meno sopii aktiivisille liikkujille. 

Kuntosaliharrastuksen pariin pääsevät myös työikäiset starttikursseilla ja liikunnanohjaaja järjestää myös muita kursseja ja tapahtumia eri-ikäisille liikkujille.

Uimahalli Jokihelmen vesijumpat sopivat kaikenkuntoisille liikkujille. Niihin ei ole ennakkoilmoittautumista ja mukaan pääsee edullisella kertamaksulla. 

Kuntosali- ja vesijumpparyhmien ohjaamisen lisäksi liikunnanohjaaja vierailee säännöllisesti kehitysvammaisten asumisyksikössä ja vanhusten tuetun asumisen yksiköissä pitämässä jumppatuokioita mielen ja kehon virkistykseksi. 

 WP_20160211_13_22_36_Pro.jpg

 

Perheliikunta

Perheille on oma salivuoro sunnuntaisin klo 10.00 - 12.00 Pappilanmäen koululla, jossa aikuiset ja lapset voivat liikkua yhdessä vapaamuotoisesti; temppuilla tasapainoradalla, pelata sählyä tai harjoitella kuperkeikkoja.

Salivuoro on ilmainen ja avoin kaikille lapsiperheille. 

 

Terveysliikuntaryhmät kesällä

Torstaisin 6.6. lähtien Kullasvuoren lähiliikunta-alueella

Kevyempi kahvakuula klo 17.30 - 18.15 ja 

Toiminnallinen treeni klo 18.15 - 19.15.

Kertamaksu 4€ tai 6€/yht. 

 

Liikunnanohjaaja Mari Engberg p. 044 7202 070, mari.engberg@padasjoki.fi. 

Liikuntaneuvonta

Liikuntaneuvonta on kunnan asukkaille maksuton palvelu, johon yleensä tullaan lääkärin, hoitajan tai fysioterapeutin lähetteellä. Liikuntaneuvontaan voi tulla myös omaehtoisesti ilman lähetettä. 

Padasjoella liikunnanohjaaja ottaa asiakkaat vastaan terveysasemalla tai omalla työhuoneellaan. Ajan voi varata terveysaseman ajanvarauksesta tai tiedustella suoraan liikunnanohjaajalta. 

Liikuntaneuvonta voi olla yksittäinen käynti, jolloin käydään läpi asiakasta askarruttavia asioita tai se voi olla pidempi prosessi, jolloin tehdään pidemmän aikavälin suunnitelma ja asetetaan konkreettisempia tavoitteita.

Liikuntaneuvonta perustuu aina asiakkaan omiin tarpeisiin: se voi olla neuvontaa vastaanotolla, kotijumppaohjeiden antamista, yhteinen kuntosalikäynti tai sauvakävelylenkki. 

Jos jokin liikuntaan ja liikkumiseen liittyvä asia askarruttaa tai tarvitset tukea liikunnan aloittamiseen ota rohkeasti yhteyttä. 

Yhteystiedot
Liikunnanohjaaja
Mari Engberg
+358 44 7202 070
mari.engberg[at]padasjoki.fi
Postiosoite

Padasjoen kunta
PL35
17501 PADASJOKI

Käyntiosoite

Kellosalmentie 20
17500 PADASJOKI

Ota yhteyttä

Puhelinvaihde 
03 552 911

etunimi.sukunimi[at]padasjoki.fi
kirjaamo[at]padasjoki.fi
info[at]padasjoki.fi